minusta

Hei, olen
Suvi Simarro

BSN Beautyn yrittäjä ja kauneusalan ammattilainen Orimattilasta.

Olen työskennellyt kauneuden parissa vuodesta 2017 lähtien, ja vuosien aikana työstä on muodostunut minulle paljon enemmän kuin ammatti – rakastan sitä, että saan omalla osaamisellani korostaa asiakkaan parhaita piirteitä ja luoda lopputuloksia, joissa hän tuntee olonsa kauniiksi ja omaksi itsekseen.

Suvi Simarro

Huolellisuus ja laatu

Luonnollinen lopputulos

Yksilöllinen kohtaaminen

Jatkuva kouluttautuminen

Aloitin yrittäjänä Lahdessa vuonna 2016 ja olen työskennellyt urani aikana myös Helsingissä, jossa sain mittaamattoman arvokasta kokemusta salongityöstä ja asiakaspalvelusta Blue Lagoon -kauneushoitolassa Kampissa.

Vuosien kokemus, tuhannet asiakaskohtaamiset sekä jatkuva kouluttautuminen ovat opettaneet minulle paljon, mutta edelleen yksi parhaista asioista työssäni on se hetki, kun asiakas näkee lopputuloksen ensimmäisen kerran.

{

Kauneinta työssäni on nähdä, kuinka pienelläkin muutoksella voi olla suuri vaikutus siihen, miten ihminen näkee itsensä.

Koulutukseni

2017
Sharp Brows microblading peruskoulutus

2018
Sharp Brows master

2018
Luxury PMU art peruskoulutus kulmat, huulet ja eyeliner

2018
Mosaic kynsikoulutus

2019
Rejuvi- pigmentoinnin poistokoulutus

2019
KL-Beauty preppauskoulutus kulmien kestopigmentointiin

2022
Anna Riski koulutus huulien kestopigmentointiin (LipBlush)

Suvi Niemivaara

2023
Magnifique kynsikoulutus geelitekniikalle

2024
Charme Studio De Snezana masterkoulutus pigmentointeihin

2025
Mara Studio – Ombre Lips

2026
Pavlook – Lips Masterclass, Nilufer Asikainen – Hairstroke Karvatekniikka koneella, Victoria Ruotsalainen – VIP koulutus kynsiin.

Sekä lukuisia verkkokoulutuksia jatkuvasti sekä pigmentointeihin että kynsien koristeluihin erilaisilla tekniikoilla.

2026

Venäläisen manikyyrin algoritmi, Victoria Ruotsalainen

Kouluttajan minusta sanomaa:

Yksi akvarellitekniikalla toteutettu huulten masterclass on jälleen saatu päätökseen tällä kertaa kollegalleni Suville Orimattilasta.

Suvi on poikkeuksellisen lahjakas, tarkka ja herkkä ammattilainen, jolla on vahva perfektionistin ote työhönsä. Hänen suhtautumisensa yksityiskohtiin ja laatuun herättää aitoa ihailua.

Voin lämpimästi ja vilpittömästi suositella häntä asiantuntijana – luottaisin omat huuleni hänelle epäröimättä.

Snezana Pavljuk

Seuraa minua sosiaalisessa mediassa

Päivitän aktiivisesti Instagram-tilejä, joten kannattaa ottaa molemmat tilit seurantaan, niin pääset ihastelemaan viimeisimpiä töitäni.

BSN Beauty

Tervetuloa kauneuden maailmaan, jossa yhdistyy laadukas kestopigmentointi ja upeat rakennekynnet! BSN Beauty tarjoaa asiakkailleen räätälöityjä kauneusratkaisuja, jotka korostavat luonnollista kauneutta. Tule ja koe kestävän kauneuden uusi ulottuvuus.

Yhteystiedot

Erkontie 11, Orimattila, katutaso

Työkentelen myös Espoossa osoitteessa Gyldenärinkatu 5a, sinne voit varata ajan
KL Beautyn sivuilta.

Seuraa minua Instagramissa

Copyright © 2026 BSN Beauty | Kaikki oikeidet pidätetään | Sivut Mivicom Oy